perjantai 22. toukokuuta 2015

..sormet poikki..

Tervehdys,
Ehkä hieman hurja otsikko, mutta niin pääsi käymään, että talvi palellutti pihalla olleen betonikämmenen..klik..klik.. sormet ja ne löyty katkenneina lumen sulattua kukkapenkasta.

Lähihoitajan ammattitaidolla sitten putsasin sormet sekä kämmenen ja kipsasin sormet takaisin paikoillensa. 
Erikeeperiä ei taideta käyttää jäsenkorjauksissa, mutta itse käytin palojen liimaamiseen ja sitten vielä kipsinauhaa sormien ympärille tukemaan ja vahvistamaan.
15min. ja kämmen oli kuin uusi.
Tosin luulen, että tällä kipsaustaidolla mulla ei kyllä ole mitään toiveita työstä Töölön tapaturmaklinikalla.. toisaalta mulla sinne mitään hinkuja olisikaan..
 Asetin kämmenen kurkkupurkkiin, pitsinauhaa ympärille ja kun oikeata murattia ei nyt ollut, niin laitoin kaveriksi kirpulta löytyneen muovi-version.
 Samaan syssyyn kokeilin kipsinauhan käyttöä ruusumuottiin ja toi toinen ruusu-versio on tehty paperimassasta ja sen kuivuttuaan vetelin pintaan kimalle-liimaa.
 Lisäsin asetelmaan kumpiakin..
..ja rouheinen kynttiläkuppi on tehty betonista myös..
 Idea kipsinauha-ruusuun sekä paperimassa-ruusuun lähti oikeastaan tuosta yläkuvan kynttilästä jossa pieni kipsiruusu koristeena.
 Kaikki nuo 3 ruusuaiheista lahjaa sain ystävältäni Sannalta jo muutama vuosi sitten synde-lahjaksi ja ovat niin ihania, etten ole kynttilöitä edes raaskinut polttaa.
Terapia-ruusuja löytyy tästä linkistä..klik..klik.. - yksi idea mihin olen käyttänyt kipsiä ja hyvin toimii edelleen meillä tuoksun tuojina.
 Öljyistä ei jää mitään jälkeä kipsiruusuihin, kun hiljalleen eteeriset öljyt haihtuvat huone-ilmaan.
 Kipsi sekä betoni on edullista materiaalia moneen askarteluun sekä puuhasteluun - suosittelen.

Tää jäsenkorjaaja toivottaa nyt kaikille ihanata sekä turvallista viikonloppua - Tanni

25 kommenttia:

  1. No joo, talvi saattaa sormet katkoa mutta sulla ei onneks olekaan peukalo keskellä kämmentä, lääke löytyi siihenkin vaivaan :)Onhan sitä kalevalaista jäsenkorjaustakin olemassa, miksei sitten erikeeperiläistäkin, ihan hyvin vois olla ja näköjään onkin :)
    Kivaa vikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      Kiitos.. No, kokeileva keinot keksii..tosin mietin, että miehisempi versio olisi ollut vetästä roudarin teippiä sormien ympärille ja lapsellisempi taas paikata muumi-laastareilla .. kipsi vei voiton nyt.. Juu muksaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  2. Höh nythän mie huomasin et mie en oo muka sun blogin lukija?? piti kirjautua uudeelleen mitäs tää nyt sekoilee tää bloggeri? tässä hymisin itekseni et älä nyt kuule valehtele kun mie oon lukija..mies kuuli ja heitti et mitä sie taas jupiset siellä koneen äärellä, sanoin et koneelle tässä pulisen kun väittelee omiaan :)
    Upeita noi sinun betoni työt ja kipsityöt, ai minäkin muutens olen lähihoitaja, mutta en ole työelämässä kun olen näitten käsien takia eläkkeellä..työvuosia olisi ollut edessä vaikka kuinka paljon.. no se siitä.
    Kivan näkönen toi asetelma missä muratti mie en ole koskaan tehnyt betoni enkä kipsi askartelua pitäisköhän nyt kesällä kokeilla..olen tähän asti vaan ihaillut muuiden töitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggeri temppuilee aina ajoittain ja kyllä pistää ärsyttämään. Hauskaa, että sama ammattikin löytyy meiltä.. juu, minä ainakin suosittelen betoni - sekä kipsitöiden tekoa.

      Poista
  3. Hyvin sait sormet korjattua :-) Kauniit asetelmat!

    VastaaPoista
  4. Vähän karun näköinen toi käsi ilman sormia. :) Onhan noita vanhoja hienojakin patsaita joilta on jäseniä tipahtanu..tai ei ole koskaan ollutkaan. Tosi siististi sait kuitenkin korjattua. :)

    VastaaPoista
  5. Luoja, että pelästyin tuosta otsikosta, mutta huh, ne olikin vaan patsaan sormet ei siun. mahtavasti paikattu ja ihana asetelma.
    mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut tarkoitus ketään pelästyttää..hurja otsikko, mutta kaikki hyvin!

      Poista
  6. Kun joskus katkon omia sormia, tai muuta, taidankin tilata sinulle hoitoajan...vois saada persoonallisen ratkaisun pulmaan ;D

    VastaaPoista
  7. Varsinainen pellepeloton siellä. Enpä olisi koskaan keksinyt käyttää kipsiä tuohon korjaukseen, mutta sinulta se onnistui todella hyvin. Kaunis asetelma tulikin. Mukavaa viikonloppua toivoo Liisa

    VastaaPoista
  8. ♥hieno korjaus! Ihanat asetelmat!♥

    VastaaPoista
  9. Ai kun kiva idea. Olen itse metsästänyt pieniä kumppareita. Harmiksi ehdittiin yhdet talvella laittaa roskiin, ja nyt niitä olisi tarvinnut tuohon betonijuttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sellaiset betonisaappaat olis niin kivat..mulla kyllä risat kumpparit, mutta pitäisi betonijauho kauppaan vaan ennättää..=)

      Poista
  10. Onneksi sait korjattua käden <3 Hyvännäköinen asetelma ja hauska :) Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aikasta persoonallinen tuo purkista kurkkiva käsi, mutta niinhän täällä pellolla kaikki on vähän niin ja näin..

      Poista
  11. Hienoja töitä, ja hyvin onnistut korjaamaan sormet !!
    Minä joka kesä suunnittelen tekeväni jonkun betonityön, mutta ehkä enskesänä)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      miten tuo kuulostaakin niin tutulta=)
      Paljon olis kivoja ideoita, mutta kun ei aika tahdo riittää kaikkeen kivaan!

      Poista
  12. Mahtavat nuo ruusut!
    Mitä laitoit kipsimuottiin sisälle ruusuja tehdessäsi? Siis niin kuin painoksi, you know.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käyttänyt painoa ollenkaan. Eli mulla on toi silikoniruusuvuoka jonka yhden "ruusukupposen" reunat vuorasin leikatuilla, kostutetuilla kipsinauha-suikaleilla ja sormin sitten hieman hieroin pintaa sekä liitoskohtia..kuivui nopeasti ja ruusu oli valmis.. paperimassan vaan painelin ruusumuottiin ja annoin kuivua.. Niinkuin tuolla kuvassa jossa ruusut ovat silikonimuotin päällä on kuva jossa huomaat, että kipsinauhasta tehty ruusu on ontto.. eli pelkät "kuoret" vain..

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..